tiistai 5. toukokuuta 2020

Hiljaiseloa

Hei vaan.

Näin se vaan toukokuu pyörähti käyntiin, vaikka justiinsa mun mielestä oli maaliskuu. Viime postauksen jälkeen on tapahtunut kaikkien huulilla oleva ja korvista jo tursuava virusepidempia, tai siis pandemia, anteeksi, ja tässäpä sitä ollaan tuhisteltu etätyöpisteellä aineiston analyysin kanssa jo monta viikkoa.

Viimeisin lähikontakti yliopistolla oli HYTTI-verkoston keväinen seminaari maaliskuun puolivälissä, jolloin esittelin omaa tutkimustani ja laulaa lurautin pari aiheeseen liittyvää laulua. Sitten haettiin koneet ja vehkeet työpisteeltä ja pesiydyttiin kotiin. Lenkkitreffeillä on käyty ja muutamia videopuheluja pölisty, mutta muuten meidän taloudessa ollaan oltu aika lailla omissa oloissamme. Unirytmi on kääntynyt aivan päälaelleen ja jo valmiiksi iltapäiväpainotteisesta työrytmistä on tullut iltatyötä. Pikku hiljaa yritän itse ainakin kääntää rytmiä takaisin vähän normaalimmaksi ja yrittää nauttia ulkona olevista ihanista säistä ja aurinkoisista aamupäivistä. Milloin viimeksi olen ollut hereillä ennen aamuyhdeksää, paitsi tänään, kun heräsin vahingossa ennen kuutta ja sitten vaan totesin, että no jospa tästä nousisin?

Etätyöpisteen viritelmät...
Vappupäivän vaelluksella Haukkavuorella, Korpilahdella
Tutkijana olen ollut ylen onnellinen siitä, että aineistoni on kerätty jo ennen tätä lockdownia. Miten surullista onkaan, että tutkimukseni ihmiset, siis ikäihmiset, ovat lähes tavoittamattomissa. Juuri, kun olin saanut sovittua erilaisia mukavia laulatushetkiä paikkoihin, niin nyt vaan miettii, milloinkohan seuraavan kerran edes pääsee palvelutaloon? Mitä käy yhteisömuusikoille ja muulle kulttuuritoiminnalle? Aloin jo miettiä, mitä hyötyä edes on koko väitöskirjastani, jos sen tuloksia ei pääse soveltamaan kentälle?

Tuskinpa tämä tilanne ikuisuuksia jatkuu, mutta voi mennä pitkään, ennen kuin vastaavanlaista face-to-face-laulatusta pääsee järjestämään. Etäyhteydet ovat vallan mahtavia ja hienoja, mutta yksi järkyttävän suuri ongelma niissä on: äänen ja kuvan välinen viive. On aivan eri asia vetää konserttia etänä, kuin vetää yhteislaulutuokiota. Voin vakuuttaa: se ei toimi, sillä se, mitä laulan tässä päässä tulee kuulijoille pienellä viiveellä, ja kun taas he laulavat oman videonsa päässä kuulemansa säestyksen mukaan, se tulee palautteena taas lisää viiveellä minulle. On toki vaihtoehtona laittaa heidän laulunsa mutelle ja antaa heidän kuunnella säestystä ja laulaa viiveen kanssa niin, etten itse siitä häiriinny, mutta sepäs vasta olisikin kamalaa! Parasta on kuulla, kun ihmiset osaavat, muistavat ja laulavat. Miten ihana on kuulla, kun ihminen, joka ei muuten juuri laula, alkaa yhtäkkiä innokkaasti laulaa jotakin vanhaa paimenlaulua ja sen jälkeen kertoa tarinaa siitä, kun hän oli lapsena paimenessa.... Videon välillä jää siis erittäin olennainen muisteluryhmätilanteen vuorovaikutus hieman etäiseksi ja hankalaksi.

Toinen vaihtoehto olisi myös etukäteen videoida biisejä ja laittaa niitä sitten palvelutalojen saataville, mutta minä olen tässä kyllä vähän itsekäs ja haluan olla laulatustilanteessa mukana, sillä juuri siitä myös minä saan eniten. Toivon sydämestäni, että "pihalaulatukset" ja muut vastaavat onnistuvat, kun ilmat lämpenevät ja tilanne hellittää.

Itse väitöskirja on oudosta etätilanteesta huolimatta edennyt lähes aikataulussa, ja joitakin tuloksia on jo. Analyysi on edelleen vaiheessa, mutta valoa kohti mennään! Pikku hiljaa alkaa hahmottaa asiayhteyksiä ja omat tutkijan aivot hyrräävät monesti vapaallakin tutkimuksen parissa. Useimmiten, kun minulta kysyy mitä kuuluu, vastaan että väitöskirjahommia, ja se kyllä pitää paikkansa. Pahoittelen, ettei minusta irtoa sen ihmeellisempiä kuulumisia, mutta mitäpä muutakaan tässä olisi tehnyt kuin töitä. 

No okei, olen sentään vähän sisustellut ja tuusaillut. Jotta tämä väikkärikuulumisblogi ei olisi pelkkää tutkimuksen arkea, tässäpä pari tuusauskuvaa matkan varrelta:

Verhot ja sisustustyynyt itse ompelemalla.
Parvekkeesta tuli ihana kesäkeidas.
Minusta on ollut toisaalta ihanaa, kun on saanut päästää oman introvertin puolensa valloilleen, vetäytyä kammioonsa ja olla näkemättä hirveästi ketään. En tietenkään pidemmän päälle jatkuvaa "eristystä" jaksaisi, ja toki parisuhteessa olevana ihmisenä ei ole arjessa koskaan täysin eristyksissä. Mutta minusta on ollut ihan jees, ettei tarvitsekaan joka toinen viikonloppu reissata, juhlia ja varsinkaan olla isoissa ihmisporukoissa. Kiitollinen olen niistä ystävistä, jotka jaksavat ja haluavat nähdä kaksin, köpötellä, viestitellä ja soitella. Ehkä taas kesän tuntumaan alkaa "isompikin" porukka tuntua mukavalta, vaikka lukuun ottamatta muutamaa lapsuuden/nuoruuden ystäväporukkaa, en juuri viihdy sellaisissa isomman porukan jengihengailuissa. 

Jotain uutta ja ihmeellistä myös on nämä etäilyt tuoneet mukanaan, sillä perustimme kahden ystäväni kanssa ukuleletrion HAA, jonka ensiesiintyminen oli oman seurakunnan varhaisnuorten Instalivessä, luonnollisesti turvavälejä noudattaen.

HAA (Hanna, Anna, Annika)
Rakkaat ihmiset. Laitelkaapa siis edelleen viestiä, ääniviestiäkin ja sovitaan puhelu/videopuheluaikoja (harvemmin vastaan puhelimeen / videopuheluun yllättäen)... Kyllä minä aina joskus tykkään ihan jutellakin, enkä tyydy tapani mukaan vastaamaan ääniviestehin kirjoittamalla...

Hiukset ne vaan kasvaa, vaikka ei edes kasvata.
Vielä jaksaa!

- Annika

P.S. kannatti ähertää apurahahakemusten kanssa, yksi lisävuosi tärppäsi!

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kevätpöhinää ja kissanristiäisiä

Kuluva kevät on tuonut kaikenmoisia tieteellisiä ja epätieteellisiä kissanristiäisiä, jotka kuuluvat akateemisen uran luomiseen olennaisesti. Tutkimukseni on nyt siinä vaiheessa, että käyn läpi ja analysoin aineistoani, yritän löytää sieltä yhteneväisiä teemoja ja luokitella sitä hallittavampaan muotoon. Minusta Excelin pyörittely on kivaa, ja tämä vaihe on aika mukavaa puuhastelua. Saatan uppoutua aineiston pyörittelyyn useammaksi tunniksi ja unohdan syödä. Sanotaanko, että siinä tapahtuu jonkinlainen flow-elämys.

Niinä päivinä, kun taulukointi alkaa pyöriä silmissä (ei sitäkään joka päivä jaksa), käyn läpi taustateoriaan sopivia artikkeleita, kirjoja ja muita teoksia ja poimin lähdematskua. Siinä mielessä en ole ihan perinteisin humanistitutkija, sillä minusta kirjojen kahlaaminen ei ole aina niin kivaa. Toki kun löydän jonkun tutkimukseeni sopivan ajatuksen, se ilahduttaa. Mutta satojen teosten, tutkimusten, artikkelien ym. kahlaaminen ei ole minulle niin mieluisaa. Ehkä siihenkin oppii ja siitä oppii myös pitämään, kun aikaa kuluu.

Mutta takaisin niihin kissanristiäisiin. Kevään aikana olen menossa ainakin maaliskuun lopulla Suomen suurimpaan kansalliseen gerontologian alan kongressiin, Gerontologia 2020. Tuonne sain "vain" posterin näytille, mutta nähtävästi siellä postereitakin on kymmeniä, lähemmäs 80. Eri posterisessioita näyttäisi olevan useita, joten ehkä posteri alan tutkimuskentässä on merkittävämpi kuin mitä omalla alalla tuntuu olevan. Kongressin teema on Minun vanhuuteni ja vanhuutta tarkastellaan yksilöllisenä ilmiönä sekä yhteiskunnallisena saavutuksena fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta. 

"Vanhuspuolella" on hyvää pöhinää; olin jo tammikuussa esittelemässä tutkimustani Gerontolgian tutkimuskeskus Gerecissä, Jyväskylän yliopistolla. Maaliskussa menen kertomaan tutkimuksestani ja laulattamaan muutamia lauluja Jyväskylän eläkeläiset ry:n tiistaikerhoon ja otin myös yhteyttä Keski-Suomen Muistiyhdistykseen, jonka kautta menen laulattamaan ihan laulattamisen ilosta muutamaa muistisairaiden vertaistukiryhmää. Kevään aikana piipahdan myös Helsingissä luomassa verkostoa alan tutkijoiden kanssa ja pidän esitelmän oman yliopiston sisäisen Hyvinvoinnin ja Terveyden Tutkimuksen verkosto HYTTI:n hyvinvointiseminaarissa.

Äärimmäisen hauskaa minusta on, että uusimmassa Kotilieden teemanumerossa "Muisti" on juttu koulussa ulkoa opettelusta ja jutun toisena lähteenä on käytetty mun gradua. Tästä se ura lähteepi. Valitettavasti digi-näköislehti on vain tilaajille, mutta jos satut bongaamaan kyseisen lehden, juttu löytyy sivulta 90. Olihan se lehti pakko sitten käydä itse nappaamassa lähikaupan hyllystä itselle....


Annika

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Vuosi purkissa

Noin vain syksy pyörähti. Oli pimeää ja märkää, mutta löytyi syksyn aikana jotain valoakin.

Olen saanut väitöskirjani aineiston nyt purkkiin, mikä tarkoittaa sitä, että olen käynyt laulattamassa kaikki pienryhmäni ja saanut videoitua laulutuokiot. Keväällä mukana oli kolme ryhmää ja nyt syksyn aikana kaksi. Kevään ryhmissä oli aikamoista osallistumis-tunkua naisten osalta, joten syksyllä yritin hankkia useampia miespuolisia osallistujia tutkimukseen. Sain kuin sainkin syksyn ryhmiin vielä neljä miestä, jotka olivat lopulta ihan innokkaita ja antoivat myös hyvää palautetta. Yksikin herrasmies, joka oli hieman vastentahtoisesti tulossa mukaan, totesi useamman laulukerran jälkeen, että "tämä on kyllä niin mukavaa" ja antoi palautelomakkeessa ihanan palautteen: "saisiko lisää virkistävää sielunterapiaa, kiitos". 
"Do more of what makes you happy."
Mitä käytännössä olen tämän vuoden aikana väitöskirjan parissa puuhastellut? Mitä tämä laulatus on pitänyt sisällään? No, alkuvuodesta kävin läpi 1940- ja 1950-lukujen koululaulukirjojen lauluja ja pohdin, että mitkä koululaulut olisi hyvä ottaa mukaan tutkimukseen laulettavaksi. Kaivoin biiseihin nuotteja, tsekkasin sävellajeja ja treenailin itselleni ihan vierasta matskua. Osa lauluista tietenkin oli ennestään tuttuja, osa aivan uppo-outoja (ja jälkeenpäin kävi ilmi, että myöskään kaikkia koululaulukirjojen lauluja ei kouluissa selvästikään laulettu). Aika paljon sain myös uppoamaan tunteja itse laulumonisteiden tekoon... Mikä on sopivan kokoinen kirjasin? Montako laulua on hyvä ottaa kullekin kerralle, että ehditään puhumaan myös? Mitkä laulut pitää ottaa mukaan, mitä ei kannata ottaa... 

Myös sanoitusten tarkastaminen oli aikamoista hommaa. Yritin ottaa parhaani mukaan alkuperäisiä tekstejä, sillä laulujen sanoja on saatettu vuosien saatossa muuttaa. Osallistujilta tulikin aina välillä palautetta, että "tätä ei kyllä laulettu näillä sanoilla" tai "tässä oli kyllä eri sana". Opin siis paljon sekä itse lauluista että niiden sanojen merkityksistä osallistujille. On todennäköistä, että ikäihminen haluaa laulaa niillä vanhoilla sanoilla. Kirjojen toimittajat: älkää siis muutelko jatkuvasti joululaulujen ja yhteislaulujen sekä hengellisten laulujen sanoja!! Vanhukset menevät ihan sekaisin. Ja niin muuten menevät nuoremmatkin...

Kuten aiemmissa blogiteksteissä olen maininnut, olen tutustunut ajan levytettyyn musiikkiin ja etsinyt käsiini 1950-luvun Suomen myydyimmät iskelmät (Rytmi-lehden "Mitä Suomi soittaa" -listan mukaan). Ne löytyvät täältä:



Näitä iskelmiä myös olen valikoinut muisteluryhmien ohjelmistoon ja niitä kuunneltiin ja laulettiin aina kunkin ryhmän viimeisessä tapaamisessa osallistujien toiveiden mukaan. 

Musiikkia, joka määritteli vuosikymmenesi: Olavi Virta. Mitä tähän nyt sitten lisäisi...
Lisäksi tutustuin ajalla ja sitä ennen levytettyyn lastenmusiikkiin, jota löytyi yllättävän paljon. Lastenlaululistat löytyvät YouTubesta soittolistoilta:



Lastenlevyjä kuuntelimme yhdellä kerralla ja muistelimme, mitkä olivatkaan tuttuja. Keskustelimme myös radio-ohjelmasta ja moni muisteli Markus-sedän Lastentuntia. 

Yllätyksekseni kävi ilmi, että juuri kenenkään tutkittavistani (n=20) kotona ei ollut lapsuusaikana vielä levysoitinta, ja radiotakaan ei kaikkien kotona ollut. Näin ollen koulussa, kirkossa, pyhäkoulussa ja kotona laulettu musiikki oli sitä "jokapäiväistä" musiikkia. Radiokuuntelija-lehtien perusteella vielä ennen 1950-lukua radiosta ei Suomessa juuri tullut lapsia koskettavaa musiikkia, joten vielä merkittävämmäksi tällä sukupolvella nousevat koulusta tutuksi tulleet laulut.

Eri teemakertoja, joita kävimme tutkittavieni kanssa oli kahdeksan ja niissä laulettiin ajalle tyypillisiä lauluja. Kukin kerta kesti noin tunnin ja se järjestettiin tutkittavien asumispaikassa - siis palvelutalon tai asumisyksikön tiloissa. Lähes jokaisella kerralla myös kuuntelimme ja / tai lauloimme teemaan sopivan iskelmän. Osallistujilla oli laulujen sanat monisteessa ja itse säestin pianolla, kitaralla tai viisikielisellä kanteleella. 
1. Ensimmäisellä kerralla lauloimme Luontoon ja vuodenaikoihin liittyviä lauluja. Nämä laulut ovat suosituimpia läpi kaikkien koululaulukirjojen.
2. Toisen kerran laulut koostuivat Kodin ja koulun lauluista sekä muutamista koululaulukirjoissa olleista lauluista, jotka kertovat eri töistä ja ammateista.
3. Kolmas kerta oli Hengellisten laulujen teemalla. Lauloimme Pyhäkoulusta ja aamuhartaudesta tuttuja hengellisiä lauluja ja virsiä. Hengelliset laulut olivat lähes poikkeuksetta pidettyjä ja osattuja.
4. Lastenlevyt sekä leikkiin, reippailuun, retkeilyyn ja partioon liittyvät "lapsenmieliset" laulut olivat neljännen teemakerran aiheena. Tällä kerralla noin puolet ajasta kuuntelimme valmiiksi rajaamastani laululistasta osallistujien toiveiden mukaisia lastenlevyjä. 
5.  Isänmaa ja kotimaa on yksi vahvimpia ajan laulujen teemoja. Viides teemakerta koostui koululauluissa suosituista sotamarsseista, kansanlauluista ja kaunis kotimaa -henkisistä lauluista, jotka lähes kaikki tuntuivat olevan erittäin tuttuja. Lopussa oli valikoima muutamista ajan koulukirjoissa yleisimmin esiintyneistä eri maiden kansallislauluista, joista Ruotsin Pohjolanmaa taisi olla tunnetuin.
6. Kuudes muistelukerta oli pyhitetty Äitienpäivän, koulun juhlien ja maakuntalaulujen teemojen ympärille. Koulun eri juhlat ja etenkin äitienpäivä olivat tärkeitä musiikillisia tapahtumia, jotka kokosivat yhteen koko kylän väen juhlimaan. Maakuntalaulut ovat ikäpolvelle tärkeä linkki omaan paikallisidentiteettiin.
7. Viimeinen varsinainen laulukerta sisälsi kansanlauluja, jotka esiintyivät yleisimmin koulujen laulukirjoissa. Näistä osan säestin kanteleella.
8. Viimeiseen muisteluryhmätapaamiseen olin kerännyt listan ajalla suosituista iskelmistä, joista osallistujat olivat saaneet rastittaa itselleen mieluisat ja kuuntelimme tunnin aikana useita toivelauluja. Lopuksi lauloimme vielä yhdessä muutaman laulun säestyksen kera.
Kaiken kaikkiaan muisteluryhmätapaamisia on kertynyt vuoden aikana 8 x 5 ryhmää = 40 kertaa = 40 tuntia, joiden lisäksi olen käynyt viidesti rekrytoimassa väkeä yhteislaulutilaisuuksien muodossa kussakin paikassa. Kunkin tunnin videon puheen litterointiin kuluu aikaa noin +- 6 tuntia ja lisäksi videot pitää katsoa uudelleen ja uudelleen läpi, kun yritän saada selvää, mitä kukin ryhmäläinen sanoi. Tästä siis se tutkimus vasta alkaakin, kun alan luokitella ja analysoida aineistoani...

Pitää siis palata tutkimuskysymysten ääreen ja miettiä, että mitäs minä oikein tutkinkaan...?

***

Syksyn aikana olen ollut mukana tiedeyhteisön eri tilaisuuksissa. Musiikkikasvatuspäivillä Jyväskylässä marraskuussa oli oikein antoisat kolmipäiväiset tutkimus- ja tekemispläjäykset. Olin marraskuussa mukana myös Hyvinvointisymposiumissa, jonka myötä lähdemme määrittelemään suomalaisen hyvinvoinnin käsitettä eri alojen tutkijoiden kanssa ja kirjoittamaan yhteisartikkelia. Itse olen tuomassa kulttuurisen hyvinvoinnin käsitteeseen ymmärrystä ja esittelemässä taiteen hyvinvointivaikutuksia vedoten esimerkiksi WHO:n uunituoreeseen raporttiin.

Mummun & vaarin musiikkituokio, muksut mukaan.

Oma posteri mukana jälleen posterinäyttelyssä.
Olen aktiivisesti verkostoitunut eri toimijoiden kanssa, kuten ollut meidän Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuksen verkoston (HYTTI) toiminnassa mukana; päässyt mukaan osaksi Taikusydän -asiantuntijayhteisöä ja tammikuussa käväisen Gerontologian tutkimuskeskus Gerecissä esittelemässä tutkimustani. Jos abstraktini vain hyväksytään, pääsen mukaan Suomen suurimpaan gerontologian kongressiin maaliskuussa. Ohjelmaa siis riittää keväällekin, ettei tarvitse vain autioitua tutkijankammioonsa Excelin ääreen.

Tänään oli NNKY:llä viimeinen työvuoro, sillä käväisin säestämässä Kauneimmat joululaulut ja NNKY:n joulujuhlan. Nyt siis saa laittaa vaihteen melko lailla vapaalle, ainakin tutkimuksen ja muiden hommien osalta. Ensi viikolla vielä muutama juokseva asia (etänä, verkossa) ja sitten voi näpäyttää koneen kiinni ja välttää sähköpostien lukemista ainakin joulunpyhien yli. 

Kauneimmat joululaulut ja NNKY:n joulujuhla.

Yksi aurinkoinen päivä synkkänä marraskuuna.

Joulukuusi sai vihdoin punaisetkin pallot ja muut koristeet.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

kohti vuosikymmentä 2020 ja levollisin mielin kohti Kenkä-Eemelin apurahakautta.

Annika

tiistai 27. elokuuta 2019

Syksyn säveliä

Kesä lomineen hurahti vain ja nyt ollaan jo kohta kuukausi istuttu työpisteellä ihmettelemässä, että mitäs sitä tässä oikeen tehdään.

Kesäkuussa sain kevään muisteluryhmät purkkiin ja aloin purkaa aineistoja. Suurin työ tulee olemaan litteroinnissa, kun viiden hengen "mummoryhmä" keskustelee innokkaasti ja kaikki puhuvat päällekkäin - ja pitäisi saada selvää, että mitä kukin sanoo. No, hyvä se vaan, että on asiaa, kunhan vaan aiheesta.

Juhannukselta jäin lomalle ja se oli hyvä loma. Reissattiin jonkin verran kotipaikkakunnallani Alastarolla (nykyisen Loimaan kaupungin kylä, Varsinais-Suomi) ja appivanhempien mökillä Keski-Suomessa.

Heinäkuussa käväisin töissä, kun vierailin Portossa, Portugalissa, koulutuksen historian konferenssissa. Menin sinne yhdessä kollegani Anskun kanssa ja meillä molemmilla oli omat esitelmät tutkimuksistamme. ISCHE on vuotuinen konferenssi, joka järjestetään eri vuosina eri maissa. Aiemmin konferenssia on järjestetty Kanadassa ja Etelä-Amerikassa, minkä vuoksi konferenssin virallisia kieliä ovat englanti, ranska, portugali ja espanja. Tämän lisäksi konferenssissa oli mahdollisuus esitellä tutkimuksensa myös saksaksi.

Tutkijoita taisi olla paikalla yli 500, ja eri esitelmiä / aiheita yli 700. Oma musiikkikasvatukseen liittyvä tutkimukseni taisi olla marginaalissa; meitä kuulemma oli vain viisi musiikin tutkijaa koko porukassa. Osa tutkimuksista oli mielenkiintoisia, osasta en saanut ollenkaan kiinni, varsinkaan, kun esitelmät olivat itselleni täysin vieraalla kielellä. Yritin mennä kuuntelemaan sellaisia sessioita, joissa kaikki esitykset olisivat englanniksi, mutta silti joku päätti lennossa vaihtaa kielen ranskaksi tai espanjaksi. Näitä kieliä taitamattomana piti istua sitten se vajaa puolituntinen aina muka kiinnostuneena, vaikka aiheesta ei olisikaan saanut kiinni yhtään.

Kaikki abstraktit, mukaan lukien oma paperini (s. 556 lopussa) löytyvät linkin takaa:

Portossa ehdimme hiukan myös kierrellä nähtävyyksiä, mutta parhaat kuvat saa ehkä googlettamalla Porton sen sijaan, että lätkäisen tähän huonon kuvasarjan räpellyksistäni. Rannikolla oli sumuista ja pilvistä, vaikka keskikaupungilla oli aurinkoinen helle.

Porton rannikolla, taustalla Atlantin valtameri.
Maisemaa kaupunkia halkovan joen sillalta.
Konferenssimatkan jälkeen ehdinkin nauttia hetken kotona olemisesta, kun huomasimme, että kas, Jyväskylässä on taas rallien aika. Siispä ex tempore suuntasimme mieheni kanssa päivä Pietarissa-risteilylle ralleja pakoon. Se oli hyvä ratkaisu, tosin ensi kerralla varaisin Pietariin kaksi päivää yhden sijaan, sillä siellä oli niin paljon nähtävää.

Elokuun alussa palasin töihin ja olen nyt aloittanut neljännen muisteluryhmän, jota käyn jälleen laulattamassa viikottain ja kerään heiltä muisteluaineistoa. Vaikka rahoitusta minulla onkin vuoden 2020 loppuun asti, pitää jälleen käydä kierros rahoitushakuja, jotta seuraava, vielä rahoittamaton kausi, käynnistyisi katkotta tuloissa.

Tälle syksylle en ole ottanut soitto-oppilaita, enkä aio tehdä montaakaan keikkaa. Yritän keskittyä väitöskirjan edistämiseen ja kerran kuussa käyn edelleen Jyväskylän NNKY:llä laulattamassa eläkeläisnaisten lauluryhmää, jonka kanssa olen työskennellyt jo viisi vuotta!

Syksyyn mahtuu kuitenkin monenlaista ohjelmaa, ja yksi niistä on marraskuussa järjestettävät MuKa-päivät eli Musiikkikasvatuspäivät Jyväskylässä, 14.-16.11. Sinne kutsunkin jo nyt kaikki musiikkikasvatuksen opiskelijat ja ammattilaiset, opettajat ja tutkijat. Tervetuloa! https://fisme.fi/mukapaivat-2019/ Lisäksi lauantain ohjelma on kaikelle yleisölle avoin päivä - sinun ei siis tarvitse olla musiikin ammattilainen osallistuaksesi. Itse vedän klo 11 alkavan "Mummun ja vaarin musiikkituokio, muksut mukaan" -yhteislaulutuokion, jossa tutustumme eri aikakausien koululauluihin ja siirrämme musiikkiperintöä sukupolvelta toiselle.


Näissä tunnelmissa on hyvä pyöräyttää syksy käyntiin.

- Annika

tiistai 14. toukokuuta 2019

Muisteluryhmät

Olen nyt huhti- ja toukokuussa laulattanut muisteluryhmiä, joissa on tutkimaani aikaan nähden sopivan ikäistä väkeä, eli jälleenrakennusajalla sotien jälkeen 1945-1959 kansakoulua käyneitä, nyt ikäihmisiä. Tällä hetkellä minulla on kolme ryhmää, joissa on yhteensä 12 henkilöä. Tässä työvaiheessa siis kerään laulumuistoja ja laulatan "mummoja ja vaareja". Käytännössä valmistelen laulumonisteet, joihin valikoin noin 45 minuutin ajaksi yhteislauluja ja hankin niihin säestykset. Laulut ovat ajan kansakoulun laulukirjoissa useimmiten esiintyneitä lauluja, ja lisäksi kuuntelemme tai laulamme ajalta tuttuja lastenlevyjä ja iskelmiä. 

Menen paikan päälle laulattamaan näihin joko palvelutaloihin tai asumisyksiköihin, riippuen mistä olen rekrytoinut väen ja mihin olemme muodostaneet ryhmän. Toiveenani on aina, että paikalla olisi jo valmiiksi piano, mutta kaikissa paikoissa ei pianoa ole. Tällöin säestän laulut kitaralla. 

Laulutuokioiden valmistelua hankaloittaa se, että kaikkiin lauluihin ei valmiita säestyksiä ole, joten minun pitää itse keksiä säestys ja soinnuttaa kappaleet. Lisäksi kaikista ei ole myöskään levytystä tai helposti saatavilla olevaa kuulokuvaa, joten nuottienlukutaito ja arvio kappaleen temposta on erittäin hyödyllistä... Kaikki sävellajit ovat vanhoissa koululauluissa järjestäin liian korkeita, joten transponointi on tullut tutuksi. Ei-musiikki-ihmisille tämä tarkoittaa, että muutan säestystä sellaiseksi, että osallistujien on helppo laulaa mukana. Vanhalla iällä ihmisen ääni madaltuu, joten vaikka olisi nuorena ollut korkea sopraano, voi iän ylittäessä 70 ääni madaltua monta sävelaskelta, eikä enää pysty laulamaan niin heleästi. 

Onneksi yli puolet lauluista on jo ennestään jollakin tavalla tuttuja, joten niitä ei tarvitse "tankata" hirveästi ennen laulattamista. Muuten valmisteluun menee kyllä aika paljon aikaa, sillä en voi mennä ihan takki auki paikalle, vaan sanoihin pitää tutustua ja opetella laulun sävel ja säestys sekä pianolla että kitaralla. Sen lisäksi, että kasaan monisteet ja teen niistä helposti luettavat ja tulostan ne, monistan säestysnuotteja itselleni, ja minun pitää pitää valmistella myös tallennusvälineistö. 

Tallennusvälineistö tarkoittaa videokameraa ja ääninauhuria, jotka pitää tsekata aina ennen laulatushetkeä, että ne ovat kunnossa. Tallennuksen jälkeen data pitää ajaa koneelle ja sitä ei saa säilyttää muualla kuin yliopiston tietoturvallisilla asemilla, joten heti kunkin muisteluryhmän eli laulutuokion jälkeen tulen yliopistolle ja vien videot ja äänitteet koneelle ja käyn ne läpi tarkastaen, että kaikki kuva ja ääni on tullut talteen. Vasta varmistuksen jälkeen voin poistaa nämä kamerasta ja nauhurista. Yhdestä laulukerrasta tulee videota noin 50-70 minuuttia. Noin tunnin videon ja äänitteiden läpikäymiseen (= alustavasti litteroin eli kirjoitan puhetta auki samalla) kuluu noin 2-3 tuntia. Torstaisin minulla on ollut kaksi ryhmää päiväsaikaan, joten niiden jälkeen videoiden ja äänitallenteiden läpikäymiseen menee 5-6 tuntia. Kun olen yliopistolla laulatttamisen jälkeen noin neljän maissa, pääsen lähtemään kotiin joskus 22 pintaan. Onneksi tutkijan työaika on liukuva, ja voin olla aamupäivän vapailla...

Laulukertoja / muistelyryhmän tapaamisia on kunkin ryhmän kanssa 8. Ryhmiä on nyt 3, eli videomateriaalia minulle kertyy noin 8 x 3 x 60 min = 1440 minuuttia = 24 tuntia... näiden ryhmien lisäksi tarvitsen vielä 2-3 ryhmää Suomesta ja yhden ryhmän Ruotsista. Voi sitä työtuntien määrää, kun käyn materiaalia läpi ... :D Arviolta yhtä videota / äänitettä pitää käydä läpi noin 4-5 kertaa, jotta saa havaittua kaiken mielenkiintoisen... Itsepähän tähän hommaan ryhdyin! Onneksi materiaali on mielenkiintoista ja itse laulattaminen tosi mukavaa.


Yksi tärkeimmistä työvälineistäni: ajan koululaulukirjat.
Tähän mennessä olemme ensimmäisen ryhmän kanssa ehtineet käydä lauluja seuraavista teemoista: Luonto ja vuodenajat, Koti ja koulu, Pyhäkoulu, uskonto ja virret, Leikki, urheilu ja reppailu + lastenlevyt, Isänmaalliset laulut ja huomenna käymme Äitienpäivän ja koulujen juhlien lauluja sekä maakuntalauluja. Suuri osa lauluista on todella kauniita ja voisin itse ihan hyvin käyttää niitä, jos olisin nykykoulussa opettajana. Mutta joukossa on myös helmiä, jotka ovat tämän päivän lapselle / nuorelle hyvin vieraasta maailmasta; kuitenkin tuon ajan lapselle arkea ja tuiki tuttuja lauluja.

Tässä muutama "suosikkini" eri lauluteemoista:

Tuolloin vietettiin joka syksy raittiusviikkoa, ja laulukirjoista löytyy monta eri raittiuteen liittyvää laulua. Näistä Nuorten Raittiuslaulu (säv. Otto Kotilainen, san. Linda Kunnas) esiintyy jokaisessa sen ajan yleisesti käytössä olleesta laulukirjasta. YouTubesta löytyvällä Arto Pippurin aihekanavalla on myös huvittava tarina Turmiolan Tommista liittyen kyseiseen lauluun... Kanavalla on myös monta muuta ajalta tuttua laulua!

Nuorten raittiuslaulu

Isänmaallisuus korostuu luonnollisesti ajan lauluissa. Sodasta on juuri päästy, mutta sota-aika vaikutti vielä pitkään jälleenrakennusajalla "venäjänpelkona" ja pula-aikana. Elintarvikkeita ja tavaroita säännösteltiin, eikä kukaan välttynyt kirjaimellisesti Suomen jälleenrakentamiselta ja nostamiselta sodan raunioista. Vielä 1950-luvun loppupuolella on laulettu hyvin isänmaallisia lauluja, vaikka osa uudesta opettajakunnasta niitä ei ehkä enää laulattanutkaan. Näistä ajan lauluista löytyy kaksi erityistä "helmeä", joista toinen on Sibeliuksen säveltämä Ateenalaisten laulu (san. Viktor Rydberg, suom. Eino Leino) ja toinen Hakkapeliittain marssi, jonka sävelmä on suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisen sodan 1618-1648 ajalta. Sanat tähän on myöhemmin tehnyt Sakari Topelius ja sen on suomentanut Yrjö Veijola. Kummatkin laulut löytyvät niin ikään kaikista jälleenrakennusajan koululaulukirjasta, ja näitä myös osataan...

Ateenalaisten laulu (esitt. Polyteknikkojen kuoro & Kaartin soittokunta)

Hakkapeliittain marssi (Tuntematon mieskuoro ja soittokunta)

Retkeilyyn, reippailuun ja talven lasketteluun liittyviä lauluja on myös todella paljon. Viitateen edelliseen teemaan, Suksimiesten laulu (säv. Karl Collan, san. Suonio) liittyy mielestäni vahvasti isänmaan puolustamiseen, vaikka se onkin hiihtämiseen liittyvä laulu. Tätä ovat toivoneet myös naiset. Lauluissa on hyvin vahvaa sukupuolirooleihin jakamista: tytöt ja pojat ovat erilaisia ja touhuavat eri asioita, ainakin laulujen mukaan. Esimerkiksi laulussa "Laskiaisena" (säv. P. J. Hannikainen, san. Olli Vuorinen) sanotaan, että
"Pojat, joutuin, kelkat, sukset temmaiskaa --- vaaroissapa pojan luonne kestäväksi karkaistaan" ja "Tyttösille täss' on oiva kelkkatie! Liian jyrkkä, liian loiva ei se lie! --- Ällös pikku Elli pelkää, vaaraa täss' ei laisinkaan." 
Suksimiesten laulu löytyy vanhan Parlophon-kvartetin laulamana vuodelta 1929. 

Miltä sinusta tuntuisi laulaa tällaista materiaalia? Tätä selvitän, ja olen saanut jo nyt monenlaisia lauluihin liittyviä muisteluja, enkä malta, että pääsen jossakin vaiheessa kirjoittamaan ensimmäisen artikkelini aiheesta. Vaikka väitöskirjani onkin monografia (yksi kirja), aion silti kirjoittaa aiheeseen liittyviä artikkeleja väitöskirjatyöskentelyn aikana. 

Toinen lauluissa vahvana esiintyvä teema on hengellisyys / kristinusko, mutta siitä voisi kirjoittaa oman postauksensa.

Työpisteen seinälle päässeet pari korttia.
Ai niin, ja tärkein työskentelyyn liittyvä seikka on se, että olen saanut lisää apurahaa työskentelyyn. Joku on kysynyt, että mitä sillä apurahalla oikein tehdään... No, se on minun palkkani. :) Mutta joka tapauksessa tutkimukselleni on rahoitusta ainakin joulukuun 2020 loppuun asti. Heinäkuussa matkustan  kansainvälisen koulutuksen historian seuran konferenssiin Portugaliin, ja tähän olen myös saanut yhden kohtalaisen matka-apurahan. Mukava tehdä työtä, kun huomaa, että joku muukin uskoo tämän työn tärkeyteen kuin minä ja ohjaajani!



Annika

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Tutkimuksen ytimessä


On pitänyt kiirettä. Blogin puolella on ollut kovin hiljaista, kun olen tehnyt aineistonkeruusuunnitelmaa, käynyt konferenssissa ja kirjoitellut piano-oppilaille nuotteja.

Ensi viikolla pääsen keräämään aineistoani, eli laulattamaan ja haastattelemaan tutkimukseni tutkittavia eli ikäihmisiä, jotka ovat eläneet lapsuuttaan ja kouluvuosiaan jälleenrakennusajalla. Sen lisäksi, että laulatan tutkittavilleni ajalta tuttuja koululauluja sisältäen kansanlaulut, virret, maakuntalaulut ja muut isänmaalliset sävelmät, haluan kuunteluttaa / laulattaa heillä lastenlauluja ja iskelmiä, jotka ovat olleet tuohon aikaan suosittuja.

Olen perehtynyt ajan musiikkiin ja selannut Suomessa levytettyjen levyjen luetteloja, poiminut sieltä kaikki levytetyt lastenlevyt / lastenlaulut ja tehnyt niistä YouTubeen soittolistan, jota voin käyttää muistelun apuna. Vuoteen 1959 mennessä Suomessa on levytetty kolmisensataa lastenlaulua, mutta oletettavasti kaikki eivät ole nousseet suureen suosioon. Mitään tarkkoja tilastoja lastenlevyjen myynnistä ei ole, eikä myöskään painosmääristä. Ainoastaan aikaisempien tutkimusten haastattelujen perusteella ja esimerkiksi Markus-sedästä (Lastentunnin radiopersoona) kertovassa elämäkerrassa on tietoa siitä, mitä lapset kuuntelivat. Olen myös selannut ”hittilistoja” eli myydyimpien levyjen, käytännössä siis iskelmien listauksia. ”Hittilistoista” on vaikeaa saada tietoa, sillä esimerkiksi myydyimmistä äänilevyistä on alettu kerätä listausta vasta vuonna 1951, eikä sitä edeltävien vuosien levymyyntitilastoista ole oikein mitään mustaa valkoisella.

Olen varannut yliopiston kirjastosta 15 vuosikertaa Radiokuuntelija –lehtiä, eli vuosina 1945-1959 joka viikko ilmestynyttä radio-ohjelmalehtistä, joka vastaa nykyajan tv-ohjelmalistauksia. Tv:tä ei tutkimani ajan kodeissa Suomessa vielä ollut. Suomessa vielä 40-luvun puolella ja pitkälle 50-luvullakin oli Yleisradion monopoli, eikä radiokanaviakaan ollut montaa (vielä 40-luvulla oli yksi kanava) – joten lehdistä musiikkitietojen poimiminen on sinänsä hallittavissa. En ole muutaman päivän selaamisen perusteella päässyt vielä vuotta 1945 pidemmälle, sillä a) lehtien teksti on pienellä präntillä, b) radiossa on soinut tuohon aikaan jos jonkinmoista yhtyettä ja orkesteria, ja musiikkiohjelmaa on joka päivälle hurjan paljon. Huomionarvoista kuitenkin on, että arkisin uutisohjelman lisäksi päiväsaikaan ei juuri tullut ohjelmaa. Yleinen konsertti- ym. ohjelma alkoi vasta noin klo 17, ja ohjelman lähetys päättyi viimeistään puoliltaöin.

Mainos Radiokuuntelijassa kesällä 1945

Suuri osa vielä 40-luvun radio-ohjelmasta on suoraa lähetystä, eli Radio-orkesteri soitti livenä konsertteja, ja usein alkuillasta studiolla vieraili joku klassinen yksinlaulaja tai instrumentalisti, joka soitti tai lauloi puolisen tuntia Yleisradion vakiopianistin säestämänä. Näitä ohjelmanumeroita näyttää olleen useampia illassa. Ohjelmalehtisessä mainitaankin erikseen, jos musiikki tulee äänilevyltä. Tämä jo kertoo ajan musiikkikulttuurista paljon. Klassinen musiikki oli vielä 40-luvulla Yleisradion soittolistoilla huomattavasti yleisempää kuin iskelmä tai viihdemusiikki. Kun pääsen selaamaan 50-luvun ohjelmatietoja, on mielenkiintoista nähdä miten klassisen ja viihdemusiikin tai äänilevyjen ja livemusiikin suhteet muuttuvat.

Vaikka lauantaisin radiosta tuli jo päivällä viihde- ja kevyempää orkesterimusiikkia, ei tämä ohjelma kantautunut lasten korviin, sillä lapset olivat lauantaisin päivisin koulussa. Lauantai-illalla tuli toki viikoittain järjestettävä Lauantain toivotut levyt –ohjelma, jonka ääreen koko perhe usein kokoontui kuuntelemaan ajan levytettyjä iskelmiä, joita tosin tuli vain jälkimmäinen puolituntinen ohjelmasta. Arki-illoista torstai-illat olivat lapsille mieluisaa aikaa radio-ohjelman kannalta, sillä silloin tuli Lastentunti, jossa kuultiin ensisijaisesti lasten itsensä esittämää laulua ja runoja, mutta joskus myös levytettyjä lastenlauluja, satukuunnelmia ja tarinoita. Muuten radiosta lapsille erikseen suunnattua ohjelmaa on ollut vähän, jos Kouluradiota ei lasketa. Se oli nimensä mukaisesti opetukseen keskittyvä ohjelma, jossa aiheet vaihtuivat ja sitä kuunneltiin yleensä kouluissa tehtävävihkosen kanssa. Näin saatiin noudatettua ajatusta, että valtakunnallisesti opetettaisiin ainakin radion kautta yhtenäisiä teemoja.

Mainos Radiokuuntelijassa kesällä 1945.

Äänilevyt nousivat kodeissa yleiseksi musiikin kuuntelukanavaksi vasta 50-luvun puolella, kun levysoittimet yleistyivät kodeissa. Silti esimerkiksi maaseudulla levysoitinta saatika uusimpia äänilevyjä ei välttämättä ollut joka talossa. Radiosta ja erilaisissa tapahtumissa, kuten kylän juhlissa kuultu musiikki on siis ollut se, joka on ollut vahvasti vaikuttamassa ajan musiikkimaisemaan.

On mielenkiintoista päästä vihdoin laulattamaan, kuunteluttamaan ja haastattelemaan ajalla eläneitä ihmisiä ja kyselemään, mitkä laulut ja millainen musiikki heidän lapsuudessaan on ollut tärkeää ja mitä ajalta muistetaan. Koska kyseessä on viimeinen kansakoulusukupolvi, joka on käytännössä ainoastaan laulanut musiikin tunneilla (ei soittanut), ja kouluissa on vuodesta toiseen laulettu samoja lauluja, väitän, että kyseisen sukupolven edustajat osaavat ja muistavat juuri koulussa laulettuja lauluja erinomaisesti. Vaikka myöhempinä vuosina olisivat vaikuttaneet uudet musiikin tuulet ja mielimusiikiksi olisikin noussut jokin aivan toisenlainen musiikkityyli, lapsena mieliin painuneet musiikin muistijäljet ovat niin vahvoja, että niitä muistaa vielä muistisairaanakin.

Tämä mielessä pitäen innolla lähden keräämään aineistoa ja katsomaan, olenko oikeassa vai väärässä väittäessäni, että jälleenrakennusajalla koulua käyneille lapsena itse lauletut koululaulut ovat jääneet mieliin, ja niitä jopa halutaan laulaa.

Tässä vielä soittolistat ajan lauluista. Lastenlauluihin tulee vielä lisää lauluja, kun saan käytyä kaikki kolmisensataa läpi. Myydyimmät levyt puolestaan Mitä Suomi soitti -listauksen mukaan, Suomen äänitearkisto ry:n Suomalaisten äänilevyjen luettelo (Haapanen & Strömmer 1992).






Annika

perjantai 8. helmikuuta 2019

Mitä se väitöskirjan tekeminen oikein on...?

Reilu kuukausi on kulunut siitä, kun sain avaimet työhuoneelle ja pääsin aloittamaan varsinaista väitöskirjatyöskentelyä. Mitäs minä oikein päivät pitkät teen?

Työpiste vielä siistissä kunnossa ekoina päivinä...

Yleisesti käytetty laskennallinen tutkijan viikkotuntityömäärä on 36 h / vko. Tästä tuntityömäärästä tämänhetkinen rahoittaja sallii 25 % sivutoimisen työskentelyn tekemisen, mikä tarkoittaa 8 tuntia viikossa tutkimuksen ulkopuolista palkkatyötä. Tutkijana on kuitenkin se etu, että kukaan virallisesti ei laske työtunteja, mutta pitää itse pitää kirjaa ja huoli siitä, että on pidemmällä aikavälillä täyttänyt työtuntimäärän.

Ensimmäinen kuukausi vain hujahti. Maanantaisin ja torstaisin kävin eiliseen asti ruotsin kielen Prata Svenska -kurssilla, jossa istuin aamupäivisin pari tuntia aktivoimassa työelämän  ja arjen ruotsin kieltä. Aion suunnata parin vuoden sisällä Ruotsiin keräämään haastatteluaineistoa ruotsissa asuvilta suomalaisilta ikäihmisiltä, jotka ovat asuneet Suomessa jälleenrakennusajalla ja käyneet suomalaista kansakoulua 1945-1959 välisenä aikana. Siksi on hyvä aloittaa kielen aktivointi jo nyt... Yleensä ruotsin tunnin jälkeen ehdin istua muutaman tunnin työhuoneella, käydä syömässä ja jatkaa hommia.

Maanantaisin ja tiistaisin tosin jo kolmeksi minun pitää suunnata toiselle puolelle keskustaa, NNKY:lle pitämään pianotunteja klo 15-18. Nämä tunnit lasketaan sivutoimiseen työskentelyyn.

Tähän mennessä ainoa täysin tutkimukselle omistettu työpäivä on ollut keskiviikko. Jos ilmestyn keskiviikkona työpisteelle klo 9, todennäköisesti saan päivän pulkkaan 16-17 välillä ja lähden salille, jos jaksamista riittää. Joka toinen keskiviikko minulla on kuitenkin toiminimellä muutamia soitto-oppilaita kotona, joten sen jälkeen ei riitä energiaa mihinkään  muuhun  kuin Netflixiin ja möllöttämiseen.

Torstaisin olen yleensä tehnyt väikkärihommia ruotsin aamupäivätuntien jälkeen vähän myöhempään. Jos muuta menoa ei ole ollut, olen ollut yliopistolla about kuuteen - toki välissä lounastaen ja kahvituntia pitäen. Perjantaisin on myös koko päivä aikaa tehdä tutkimusta, tosin joka kuun ensimmäinen perjantai olen klo 13-14:30 NNKY:llä töissä vetämässä ikäihmisten yhteislauluryhmää. Muutamana perjantaina olenkin mennyt  vasta puoliltapäivin työhuoneelle ja lähtenyt 19-20 välissä. Olen selvästi ollut aina rytmiltäni iltapainotteisempi, joten työtehonikin on parhaimmillaan iltapäivällä.


No mitä minä käytännössä sitten teen niinä päivinä, kun teen tutkimustyötä?


Tällä hetkellä varsinaista työtäni on kirjallisuuden ja aikaisempien tutkimusten läpi kahlaaminen. Kuulostaa kuivakalta. Sitä se välillä onkin... Työpöydälläni on vino pino erilaisia teoksia, joista toiset kertovat kansakoululaitoksen historiasta, toiset sodan jälkeisestä ajasta, joidenkin avulla määrittelen sukupolven käsitettä ja on siellä muutama haastattelututkimuksen perusteos. Näistä sitten kokoan taustamateriaalia ja yritän nivoa yhteen, mikä on olennaista oman tutkimusnäkökulmani kannalta. Tutustun myös jo tehtyihin väikkäreihin ja tutkimuksiin, jotka jollain tavalla musiikin hyvinvointityön näkökulmasta liittyvät aiheeseeni. 

Pääasiassa olen tutkimassa sitä, millainen musiikillinen sukupolvikokemus on sodan jälkeisellä ajalla eli jälleenrakennusajalla kansakoulua käyneillä Suomessa asuneilla lapsilla. Tutkin siis, millaisia lapsuuden laulu- ja musiikkimuistoja ja millainen musiikkiin liittyvä arvomaailma siinä 1950-luvun taitteen molemmin puolin kouluaan käyneillä on. Tarkempia tutkimuskysymyksiä en tässä vaiheessa esittele, mutta ideanani on haastatella ja laulattaa ihmisiä, jotka osuvat iältään tuohon haarukkaan. He ovat siis nyt jo eläköityneitä tai juuri eläköitymässä. Muun muassa suuret ikäluokat (s. 1945-1950) kuuluvat juuri ja juuri vielä tutkimusryhmääni, ja toki heitä vähän vanhemmat ihmiset.

Mitä järkeä on tutkia heidän sukupolvikokemustaan ja lauluihin liittyvien arvojen merkityksiä?

He ovat ikäluokkaa, joiden aikana koulussa todellakin laulettiin. Vielä 1950-luvulla varsinkin maaseuduilla oli vähäisesti lasten musiikkiharrastuksia, joten radiosta kuultujen laulujen, pyhäkoululaulujen, muutamien harvojen äänilevyjen ja konserttien/iltamien ohella lapsille ei ollut ihan hirveästi ollut musisointimahdollisuuksia - paitsi koulussa ja itse laulaen. Musiikin tunnit koulussa olivat tuolloin vielä nimellä laulu ja koulussa laulaminen tarkoitti laulujen ulkoa opettelua, samojen perinteisten laulujen kertaamista vuodesta toiseen... Laulut siis painuivat mieliin niin hyvässä kuin pahassa.

Musiikki jää ihmisen tunnemuistoihin ja useiden aikaisempien tutkimusten mukaan musiikilla on terapeuttisia vaikutuksia: se voi virkistää, tuoda muistoja, aktivoida jopa puhumattoman muistisairaan puhetta. Jo pelkästään kuunnellulla musiikilla on positiivisia vaikutuksia ihmisen kognitioon (esim. tiedonkäsittely, tunteiden käsittely, tietoisuus, muistitoiminnot jne...). Väitän, että erityisesti ikäryhmälle, joka on laulanut lapsuudessaan paljon, itse laulettu, tuttu musiikki voi aktivoida voimakkaasti kognitiota. Tätä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi palvelutaloissa laulattamalla tietylle ikäryhmälle heidän lapsuudestaan tuttuja lauluja.

Näihin lauluihin kytkeytyy kuitenkin vahva arvolataus: vielä 1950-luvulla koululaulut ovat värittyneet vahvasti isänmaallisuuden ja kristillisyyden leimoilla. Myös lauluissa ilmenevä sukupuolittaminen (tytön ja pojan / naisen ja miehen rooli) on vahvaa. Oma sukupolveni voi kokea, että tällaiset arvot ovat "menneisyyttä", sillä nykyaikana yleiset arvot ovat paljon liberaalimpia. Ikäihminen taas saattaa palata lapsuutensa aikaan ja arvomaailmaan - ja hänelle saattaa olla erittäin tärkeää turvautua tuttuun. Vaikka ihminen ei olisikaan myöhemmin ollut elämässään kovin isänmaallinen tai uskonnollinen, hänelle Suomesta kertovat laulut ja vanhat tutut virret voivat olla kovin rakkaita. Näitä ei tulisi jättäää pois lauluohjelmistosta vain siksi, että ne saattavat herättää kummeksuntaa meidän aikamme arvopohjalla.


Tässä kohdassa pitää muistaa kaksi asiaa:
1. On tietenkin sellaisia teemoja, joita ei tänä päivänä toki kannata enää viljellä, kuten rasisimi. Täysin tähän päivään sopimattomia lauluja on mielestäni kansakoululauluissa kuitenkin hyvin vähän.
2. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, myös jälleenrakennusajan lapset. Ei voida olettaa, että kaikki pitäisivät vanhoista lauluista, mutta oletan, että kyseiset laulut ovat jättääneet vahvoja muistijälkiä lähes jokaiseen tuolla ajalla koulua käyneeseen lapseen. 


Tutkimukseni kohdistuu siis sekä tutkittavien lapsuuden ajan laulumuistoihin että myös heidän laulumuistoille ja lauluille annettuihin merkityksiin. Aineistoa lähden kevään aikana keräämään palvelutaloista, kunhan saan kaikki palikat kuntoon.

Tämän pitkän pohdinnan lisäksi olen myös tämän alkuvuoden aikana...

- Istunut laitoksen henkilökunnan TurnItIn -koulutuksessa, jossa kerrottiin uudesta plagiaatintunnistusjärjestelmästä. Tätä tulen itsekin käyttämään työstäessäni väikkäriä.
- Kirjannut kaikki apurahoihin, konferensseihin ja julkaisuihin liittyvän aktiivisuuden  erääseen yliopiston järjestelmään, joten sen opetteluun ja tietojen päivittämiseen on mennyt muutamana päivänä useita tunteja... Mikäs sen mukavampaa, kuin byrokratia.
- Käynyt kuuntelemassa apulaisprofessorien näyteluentoja heidän hakiessaan musiikkikasvatuksen apulaisprofessorin virkaa.
- Palaveerannut ohjaajani kanssa muutaman kerran.
- Lähettänyt kymmeniä sähköposteja.
- Kirjoittanut seuraavia apurahahakemuksia.
- Hakenut ulkomaiseen konferenssiin ja kirjoittanut abstraktin (=tiivistelmä) englanniksi.
- Käynyt Tampereen yliopistolla - tänään aamulla - työpalaverissa alan tutkijoiden kanssa. Sellaisten, jotka tuntevat tutkimaani aikaa ja siihen liittyviä ilmiöitä hyvin.



Tällaista muun muassa on väitöskirjan tekeminen.

Työhuoneen viereisen käytävän ikkunasta näkyy yliopiston Historian ja etnologian laitoksen rakennus, Historica.

Nyt istun Tampereella Vohvelikahvilassa ja alan kohta odotella junaa korvaavaa bussia kohti lapsuudenkotiani. Ajattelin turista isäni kanssa vuoden 1952 olympialaisista, joihin hänkin lapsena osallistui...

Ensi viikolla olenkin sitten jo ensimmäisessä kansainvälisessä konferenssissani esittelemässä omaa tutkimustani aiheella "Songs from childhood impacting on elderly people's welfare". Pääsen verkostoitumaan muiden etnografista tutkimusta (= esim. haastattelumenetelmällä tai havannointiin perustuva tutkimus) tekevien ihmisten kanssa. Moni heistä tulee ulkomaisista yliopistoista. Harmikseni konferenssi pidetään Jyväskylässä, joten en ihan vielä pääse ulkomaille asti työmatkalle... Mutta ehkä jo ensi kesänä!


Annika



P.S. Olen pohtinut viime päivien uutisointeja vanhustenhuollon tilasta Suomessa. Vaikka musiikki ei ole hoitajien palkkaukseen ratkaisu, sei voi auttaa myös muistisairaiden käytöshäiriöihin, rentouttaa ruokailuhetken aikana ja lisätä yleistä hyvinvoinnin ilmapiiriä myös hoitajien keskuudessa. Tutkitusti musiikki voi toimia jopa lääkkeettömänä hoitona. Tsempit täältä kaikille terveyden- ja etenkin vanhustenhuollossa työskenteleville!