"Työtön työnhakija"

Tässä kesän ja syksyn aikan termi "työtön työnhakija" on tullut perin tutuksi... Sain maisterin paperit kouraani toukokuun lopussa ja pääsin hakeutumaan TE-toimiston asiakkaaksi. Maisterintutkielman kanssa tehty urakka oli sen verran uuvuttava, että päätin leputtaa alkukesän ja panostaa sitten loppukesästä tohtorinkoulutukseen hakuun, joka umpeutui elokuun viimeinen päivä. Jo kesällä tiesin, että aloitan syyskuussa lukuvuoden kestävän osa-aikaisen piano-opettajan sijaisuuden ja tulen jatkamaan kerran kuussa kokoontuvan eläkeläisryhmän laulattamista. Minulla siis oli jo töitä tiedossa syksylle, mutta nykyisen aktiivimallin mukaan on hyvä olla vielä vähän lisää aktiivinen. 

Perustin alkusyksystä toiminimen, jonka turvin laskutan antamistani soitto- ja laulutunneista. Toiminimen eli yrityksen perustaminen vasta olikin oma rumbansa, kun piti selvitellä kaikki ALV-velvollisuudet, YELlit, soitella Verotoimiston ja Kelan kanssa... Onnekseni TE-palvelut nykyään sallii ensiyrityksen perustamisen (="yrittäjäkokeilu") niin, että työttömänä ollessa perustetun yrityksen pää- tai sivutoimisuutta ei ensimmäisen 4 kk ajalta arvioida. Näin ollen saan soviteltua päivärahaa ainakin tammikuulle asti.

Elokuun alussa kävin juttelemassa TE-toimistolla ja kerroin, että hakeudun tohtorikoulutukseen. Toimiston virkailija ei ollut aivan varma, millaiseksi tohtorikoulutus luokitellaan. Onko se työtä? Onko se opiskelua? Onko se sivu- vai päätoimista työtä? Niin. Vaikea sitä on itsekään tietää, sillä jos on apurahatutkija, ei ole palkansaaja, mutta jatko-opiskelijan status on eri kuin perustutkinto-opiskelijan. Joka tapauksessa, tutkintoon hakuaika oli tuolloin vielä voimassa, joten minua ei voinut luokitella mihinkään lokeroon. Kuultuaan, että väitöskirjatyö alkaa virallisesti tammikuussa, virkailija ehdotti työkokeilua palvelutalossa. Ensin ajatus huvitti, sillä mielestäni palvelutalossa toteutettava käytännön työ ei vastaa millään tavalla väitöskirjan teoreettista maailmaa. Silti tartuin oljenkorteen: otin yhteyttä virkailijan suosittelemaan palvelutaloon ja sain kuukauden ajaksi hommia. 

Palvelutalossa työskentelystä olenkin jo maininnut. Se oli todella antoisa jakso. Työskentelin kolmena päivänä viikossa eri osastoilla; ryhmäkodeissa, käytävässä, ruokalassa ja laulatin asiakkaiden ikäryhmälle tuttuja lauluja. Tein kullekin kerralle laulumonisteet, mutta suurin osa väestä ei tuntunut niitä tarvitsevan. Hirveän hyvin laulut olivat tallentuneet monen mieleen, vaikka heillä ei olisi muuten ollutkaan hirveästi enää asiaa. Vanhat laulut upposivat väkeen kuin kuuma veitsi voihin. 

Joku kysyi minulta, miksi ihmeessä teen/tein työkokeilun, kun siitä saatava korvaus on hyvin pieni työmäärään nähden. Totesin, että testaan aineistonkeruutapaani ja valmistaudun väitöskirjan tekoon. Lisäksi työ oli äärettömän antoisaa. Kun lähden keräämään aineistoa väitöskirjaani, tarvitsen tietoa ensinnäkin siitä, millaisia lauluja kannattaa lähteä laulattamaan. Lisäksi tarvitsen kokemusta siitä, miten työskennellä eri kuntoisten ikäihmisten parissa. Työkokeilu on hyvä pohja aineistonkeruulle, vaikka aineiston asetelmaa ja varsinaisia haastatteluja pitääkin suunnitella oikein urakalle. [Joka ei aineistonkeruuta terminä tiedä, se tarkoittaa, että hankitaan sellaista materiaalia, jonka avulla voi sitten tutkia, mitä sitten tutkiikaan. Omassa tapauksessani tarvitsen muutamia ryhmiä, joissa on tutkimani ajan eläneitä ihmisiä ja heidän kanssaan sitten laulamme erilaisia lauluja. Osallistujien eli tutkittavien reaktioista ja osallisuudesta lauluihin voin tehdä päätelmiä, joita sitten peilaan aiheeseen liittyvään teoriaan.]

Kun tulokset yliopistolta viime perjantaina tulivat, työkkäristä heti kärppänä tiedusteltiin, millaiseksi aion päivittää työllistymissuunnitelmani. Että kuinka? Tässähän on hurjat 2,5 kuukautta aikaa siihen, kun väitöskirjatyöni alkaa. Mitä uutta tai lisätyötä ehdin tässä välissä edes hakea saati vastaanottaa? Koska statukseni on kuitenkin nyt "työmarkkinoilla" ollessani osa-aikatyössä ja yrittäjänä, kävin rustaamassa päivitetyn työllistymissuunnitelman.

Selasin tällä hetkellä sopivilla hakukriteereillä auki olevia työpaikkoja: a) Jyväskylän alueella (en omista autoa), ja b) vapaahaun sanaksi musiikki / muusikko. Löytyipä sieltä jopa kaksi paikkaa: Apulaisprofessori Musiikkitieteelle (repesin, tässä vaiheessahan professuuri on toki varteenotettava virka) ja Alttoviulunsoittaja Jyväskylän Sinfoniaorkesteriin. Jännityksellä odotan, tuleeko toimistosta puhelua, että nyt pitäisi hakea avoimena olevaa sinfoniaorkesterin alttoviulistin paikkaa... Ei sillä, onhan minulla tuolla kotelossa tuo alttoviulu, mutta soittamisen taitotaso onkin sitten aivan omaa luokkaansa. Saman tien voisin pyrkiä klarinetistiksi, aivan yhtä ruosteessa ovat ne taidot.

Aivan mielenkiinnosta klikkasin hakulinkkiä ja tutustuin, millainen on klassisen orkesterimuusikon työnhaku. Joulukuussa järjestettävässä koesoitossa olisi luvassa tällaista tavaraa (osasta linkkiä klikkaamalla löytää pätkän  kyseistä biisiä): 

1. F. A. Hoffmeister tai C. Stamitz: Konsertto alttoviululle ja orkesterille D, 1. osa kadensseineen 
2. Bartók, Hindemith (Der Schwanendreher) tai Walton: Alttoviulukonsertto, 1. osa

3.  Orkesteri- ja kamarimusiikkitehtävät

1.  W. A. Mozart: Sinfonia nro 35, 4. osa: tahdit 1-130
2.  Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 5, 2. osa: tahdit 1-59
3. F. Mendelssohn: Scherzo, tahdit 115-228
4. J. Brahms: Sinfonia nro 4, 4. osa: tahdit 1-160
5. J. Sibelius: Sinfonia nro 2, osa Vivacissimo
6. J. Sibelius: Sinfonia nro 3, 1. osa: harjoitusnumerot 7-10
7. R. Strauss: Don Juan op. 20: 2 ensimmäistä sivua
8. P. Tsaikovski: Romeo ja Julia, tarkka katkelma lähetetään hakuajan päätyttyä esimerkkipätkä
9. D. Sostakovits: Sinfonia nro 5, 1. osa, tarkka katkelma lähetetään hakuajan päätyttyä 
10. R. Keinänen: Labyrinth, tahdit 24-55 (tästä ei löydy soivaa versiota)
11. O. Virtaperko: Ambrosian Delights, tahdit 145-180 (Melko HC modernia kamaa!)
12. C. Damström: Lucrum, tahdit 1-43 (Tätä en löytänyt, mut saman säveltäjän alttotuotantoa) 

Tuon materiaalin haltuun ottamiseen tämänhetkisillä taidoilla menisi varmaan 3-5 vuotta... Mutta jos käsky käy, niin voinhan aina läpällä käydä soittamassa kapellimestarille muutaman kansanlaulun pelimannihenkeen. Pääsisiköhän sillä takapulttiin? Hauskaahan tässä siis on, että en ole klassinen alttoviulisti, vaikka muusikon papereissani sellainen titteli lukeekin. Se on pitkä tarina, mutta opiskeluni keskittyi kaikkeen muuhun kuin klassiseen soittamiseen. Pääinstrumentikseni voisi taikoa silloisissa opinnoissani tekemäni työn perusteella sävellys ja sovitus.

Ihan samalla tavalla kuin DI-tutkinnon puolivälin tekniikan kandin papereissani pääaineeni on puutuotetekniikka, en ikimaailmassa lähtisi tässä vaiheessa hakeutumaan alan tehtaalle! En pääsisi varmaan edes työturvallisuustestistä läpi! Mutta eihän sillä ole väliä, kun kerran on "pätevyys" johonkin, niin sitä pitää sitten hakea. Halusi tai ei.

Tuleva tutkija työmaisemissaan. Kuva A. Ratsula.

Kaikkea sitä on tässä elämässä ehtinyt jo puuhastella. Loppuelämä meneekin sitten erilaisten säätiöiden apurahojen hakuihin. Niiden hakemusten rustaaminen käykin jo ihan työstä.


Huoh.

Annika

Väitöskirja

Jos joku olisi muutama vuosi sitten tullut sanomaan minulle, että alan työskennellä tutkijana ja kirjoittaa väitöskirjaa, olisin nauranut hänelle päin naamaa. Minäkö? Mutta niin se vain ilmeistyi sähköpostiin - hyväksymiskirje, Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tohtorikoulun jatko-opinto-oikeus, mikä tarkoittaa, että alan tammikuusta alkaen virallisesti työskennellä tutkijana. Oppiaineeni on musiikkikasvatus, ja teen tutkimusta Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tohtoriohjelmassa. Viime viikolla tosin jo olin pitämässä ensimmäisen esitelmäni laitoksen seminaarissa...

Tutkimusaiheeni liittyy ikäihmisten lapsuudenaikaisten laulujen käyttöön mielen ja muistin virkistämisen apuna ja hyvinvoinnin lisäämisenä. Erityisesti sota- ja jälleenrakennusaikana lapsuuttaan eläneiden laulumuistot kiehtovat, sillä heidän sukupolvellaan ei ollut käytössä vielä suurta musiikkimediaa. Radiosta tuli hyvin vähän lapsia koskettavaa ohjelmaa ja ensimmäinen televisiolähetys tehtiin vasta 1950-luvun lopulla. Levysoittimet eivät olleet vielä yleistyneet joka kotiin. Musiikki, jota lapset toteuttivat - etenkin syrjäkylillä - oli kansanperinnettä, koululaulua ja virsiä. Harvassa olivat vielä 1950-luvullakin kotitaloudet, joissa oli varaa kustantaa lapsen soittoharrastus. Kuoroja kyllä oli jo tuohon aikaan perustettu, mutta lapsikuoroja koulun kuorojen ohella oli vähäisesti.

Kiinnostavaa on siis tutkia, muistavatko tämän tietyn sukupolven eläneet hyvin lauluja, joita he ovat toistuvasti kuulleet ja itse laulaneet (osin pakosta) kansakoulussa? Entä millainen heidän musiikillinen arvomaailmansa on? Ihmiset ovat tietenkin yksilöitä, mutta jonkinlainen sukupolvikokemus musiikista jokaisella sukupolvella on. Itse olen kasvanut ysärin eurodancen, Spice Girlsien ja Backstreet Boysien tahtiin, ja uskoisin, että moni oman ikäiseni tunnistaa suunnilleen samat radiohitit, mitä itsekin tunnistan.

Minun lapsuudessani 1990-luvun lopun alakoulussa vielä laulettiin paljon, ja näistä koulussa ja muskarissa lauletuista kappaleista moni on syöpynyt mieliin niin vahvasti, että vaikka en olisi laulanut Lohikäärme Puffia 20 vuoteen, se sieltä mielestä yhtäkkiä ilmaantuu, kun vaan saa sanat eteen. Entä sitten se sukupolvi, joka on todellakin laulanut? Ei pelkästään kuunnellut, vaan laulanut: opetellut laulun sanoja ulkoa, kirjoittanut niitä vihkoon, joutunut laulukuulusteluun... Olettaisin, että sellaiset laulut ovat jättäneet vahvan muistijäljen, ja niitä jostain syystä muistetaan vielä muistisairaanakin.

Otetaan esimerkkinä palvelutalo, jossa kävin työkokeilussa laulattamassa ikäihmisiä. Viimeisellä viikolla laulatin erästä kappaletta, josta olen kuullut palautetta, että "se osataan". Kyseessä on Jean Sibeliuksen säveltämä ja Viktor Rydbergin sanoittama (suomentaja Yrjö Veijola) Ateenalaisten laulu ja sitä tuskin on peruskouluaikana enää koulussa laulettu. Laulu alkaa sanoilla "kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin..." ja on hyvin pateettisen patrioottinen, jos tällaista termiä voi laulusta käyttää. Maisterintutkielmassani huomasin, että kyseinen laulu esiintyy jopa viidessä suositussa koulun laulukirjassa, joita on käytetty yleisesti 1940- ja 1950-luvuilla. Eräällä osastolla laulutuokiossa on ollut mukana herrasmies, jonka asenne on ollut melko penseä - syynäkö haluttomuus osallistua tuokioon - eikä hän ole juuri avannut suutaan laulaakseen. Ateenalaisten laulun kohdalla kuitenkin tapahtui jotakin kummallista: tämä mies yhtyi kappaleen ensimmäiseen säkeistöön ja osasi laulun ulkoa ilman ohjelmavihkosta. Yhteenkään muuhun lauluun hän ei ole osallistunut. Mikä on tarina tämän ihmisen takana? Miksi juuri Ateenalaisten laulu oli hänelle tärkeä / tuttu?

Palvelutalossa sain kokea monta toinen toistaan ihmeellisempää kohtaamista vanhojen, tuttujen laulujen kautta. Käytin soittimina kitaraa, viulua, pianoa ja yhdellä kerralla viisikielistä kanteletta. Kanteleen säestyksellä muutama perinnelaulu, kuten Tuu, tuu tupakkarulla, tuntui jopa vielä autenttisemmalta. Kyseinen kappale on siitä hauska laulu,  että se on tiettävästi kulkeutunut suullisena perintönä satoja vuosia: se kertoo siitä, miten ja milloin tupakki tuli Suomeen - Turun kautta Hämeen härkätietä. Kansanperinnelaulut, etenkin rekilaulut, kuten Yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja Taivas on sininen ja valkoinen, sekä Täällä pohjantähden alla osattiin jopa huonokuntoisimpien osastoilla hyvin. Ihminen, joka ei enää puhu, reagoi, tai tuota mitään kommunikaatiota, alkaa hymähdella tutun laulun tahtiin. Mikä sen sykähdyttävämpää!

Viime keväänä, viimeistellessäni maisterintutkielmaani pohdin, mitä ihmettä sitä tekisi työkseen, kun valmistuu yliopistosta. Jotenkin ihmeen kaupalla tajusin, että väitöskirjatutkimus kaikkine aineistonkeruineen, haastatteluineen, konferenssiesitelmineen ja yliopistolla opetusvelvollisuuksineen voisikin olla aika mielekäs työ osa-aikaisen soitonopettajan työn ohella. Ja näin ne ovet sitten aukesivat...

Palaamisiin,

Annika