Aloitin pari viikkoa sitten työkokeilun eräässä palvelutalossa, jossa käyn vetämässä musiikkituokioita erikuntoisille ikäihmisille. Olen joskus aikoinaan tehnyt keikkoja vanhainkodeissa, toiminut kanttorina sotainvalidien sairaalahartauksissa ja kirjoittanut gradun (klikkaa tänne) liittyen kansakoululauluihin. Jo viides syksy käynnistyi Jyväskylän NNKY:llä, jossa toimin eläkeläisryhmä LaKu:n eli Lauletaan ja kuunnellaan -ryhmän säestäjänä. Laulamme ja myös kuuntelemme Lauantain toivottujen levyjen hengessä musiikkia: koululauluja, kansanlauluja, iskelmiä, sota-ajan schlagereita, klassista ja hengellistä musiikkia... Toisinaan pääsen myös esiintymään, sillä ryhmäläiset toivovat aika ajoin laulu- tai soittoesityksiä.
Voisin siis sanoa, että vanhat laulut ovat tulleet tutuiksi! Mutta mitä vielä, joka kerta, kun selaan Kultaista toivelaulukirjaa tai jotakin vanhoista kansakoulun laulukirjoista, löydän uusia sävelmiä, jotka ovat etäisesti olevinaan tuttuja, mutta jälleen joudun kaivamaan YouTuben tai Spotifyn, jotta löytäisin edes jonkinlaisen kuulokuvan kappaleen temposta tai esitystavasta. Viime aikoina soittolistoillani onkin pyörinyt jos jonkinmoista suomalaista klassikkoa, kuten viimeisimpänä kasa vanhoja kunnon Maakuntalauluja, joita laulatin palvelutalossa viime viikolla.
Mikä vetää vanhan musiikin äärelle? Miksi biisinkirjoittaja, joka on elänyt lapsuutensa ysärimusan, nuoruutensa 2000-luvun pophittien ja aikuisuutensa somen ja striimauspalvelujen parissa, haluaa kurkistaa vuosikymmenten taakse vanhoihin, jopa osin kuluneisiin lauluihin?
Minulla on muutama vuosi sitten tunnistettu erityisherkkyys. Tämä kulkee myös nimellä HSP eli Highly Sensitive Person ja tarkoittaa tietynlaista aistiyliherkkyyttä. Arviolta noin 20 % ihmisistä on erityisherkkiä, ja jos herkkyyttä ei tunnisteta eikä sitä saa ilmaista, ihminen saattaa joutua tukahduttamaan herkkyytensä - mikä voi johtaa uupumukseen ja masennukseen. Monet ärsykkeet, kuten kovat ja oudot äänet, melu, hälinä, kirkkaat valot tai huonosti istuvat vaatteet tuntuvat monin verroin epämiellyttävämmältä kuin ei-erityisherkälle. Erityisherkän tuntosarvet ovat koko ajan vireillä, aistimassa ympäristön ihmisten tunnetiloja ja valmiina reagoimaan erilaisiin moodeihin. Asioista palautuminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin ei-erityisherkällä.
Musiikinopettajaopinnoissani huomasin, että vaikka miten pitäisin bändisoitosta ja haluaisin työskennellä peruskoulun ja lukion musiikinopettajana, taipumukseni uupua ja väsyä meluisista ja dynaamisista tilanteista käyvät voimille. Erityisherkkyyteni on myös syynä sille, miksi käyn niin harvoin edes lempibändieni keikoilla saatika festareilla: melu ja ihmismassat väsyttävänä elementtinä painavat vaakakupissa enemmän kuin se, mitä positiivista keikasta saisi. Sitä vastoin olen aina pitänyt akustisten instrumenttien, kuten kitaran, viulun, ukulelen ja pianon soitosta sekä yhteislaulujen säestämisestä. Myös äänissä laulaminen ja kuoronjohtaminen ovat olleet itselleni mieluisia. Miten keksiä työ, jossa pääsee käyttämään akustisia soittimia; ja miten löytää lauluja, joiden soittaminen kuulostaa hyvältä akustisin soittimin? Missä työssä paitsi perus trubaduurikeikkailussa nämä yhdistyvät?
Jostakin se vaan ilmestyi, ensin LaKu-ryhmä ja sitten muut aiheeseen liittyvät kuviot. Ikäihmisten laulattaminen on antoisinta työtä, jota olen tehnyt. Vanhoilla päivillään ihminen tuppaa palaamaan lapsuutensa ja nuoruutensa aikaisiin muistoihin ja maisemiin, ja vaikka muistisairaudet eivät olisikaan edenneet vielä kovin pitkälle, jokin saa aivoissa syttymään kirkkaan lampun, kun palataan lapsuudesta tuttuihin lauluihin. Vaikka itselläni on elämää takana vasta reilun kolmenkymmenen vuoden ajalta, menneiden vuosikymmenten laulut tuntuvat jollakin tavoilla omilta. Kun muistisairas ihminen, joka on jo menettänyt puhekykynsä, alkaa ulkomuistista laulaa Juokse sinä hummaa, ei voi kuin ihmetellä musiikin voimaa.
Vaikka selkeiden ja isofonttisten laulumonisteiden tekemiseen uppoaa aikansa ja osa lauluista pitää opetella aivan uutena (huomioiden se, että kyseiset laulut ovat kohdeyleisölleni tuttuja), on työ aivan helmi. Harmi, että työkokeilu loppuu parin viikon päästä, mutta toiminimelläni pääsen jatkossa toteuttamaan vastaavia keikkoja. Jos tiedät paikan, jossa ollaan valmiita maksamaan ammattimaisesta virkistystuokiosta, jossa on otettu erityisesti huomioon palvelutaloasukkaille tutut laulut, saa vinkata!
Muita aiheen parissa toteutettavia seikkailuja on luvassa seuraavassa blogitekstissä... Siihen asti, laulelemisiin!
Annika
Loppuun muutamia laulutuokioiden aikana kuultuja kommentteja:
"Anteeksi, voisitko pyytää hoitajalta kaarimaljan, minua oksettaa."
Eräs vanhus jokaisen laulun jälkeen: "Milloin täältä pääsee pois?"
"Onko täällä käynyt muita laulamassa?
"...kyllä täällä joku sellainen nainen on käynyt, mutta hän kuulosti aivan naudalta."
"Seuraavaksi laulamme laulun On neidolla punapaula." "Ei ole!"
