Humanistisilla aloilla alle kolmeen vuoteen rykäisty väitöskirja ei liene kovin tavallinen tapaus, mutta monografiamuotoinen teos auttaa siihen, että ei ole riippuvainen esimerkiksi eri artikkelien ja journalien julkaisuaikatauluista. Nykyisessä akateemisessa maailmassa pääosin väitöskirjat tehdään artikkelimuotoisena. Se tarkoittaa sitä, että tutkija kirjoittaa 3 + akateemista tieteellistä artikkelia omasta tutkimusaiheestaan, tarjoaa niitä alan lehtiin ja julkaisukanaviin ja niiden tulokset ja koko homman pihvi nidotaan väitöskirjan johdannossa ja yhteenvedossa samaan pakettiin. Monografia puolestaan tarkoittaa yhtä kirjaa, siis niin, että kaikki teksti julkaistaan kerralla yhdessä kokonaisuudessa. Koska tieteellisten lehtien julkaisuprosessi siitä, kun artikkelia tarjoaa lehdelle siihen, kun se vihdoin tulee ulos lehdessä, voi olla pitkäkin - vuosi, puolitoista, kaksi vuottakin - voi väikkärin valmistuminen ja eteneminen venyä ihan siitäkin syystä. Monografia on siis valtava paketti samasta näkökulmasta ja samoista tutkimuskysymyksistä, mutta itselleni se oli se ensisijainen vaihtoehto väitöskirjaa suunniteltaessa.
Pandemiavuoden vuoksi monella haastattelu- ja havainnointiaineistoa ihmisiltä keräävällä tutkijalla aineistonkeruu jäänyt uinumaan. Itselläni oli hyvä tilanne siinä, että aineisto oli kerätty ja pääosin analysoitu etäilyn ja rajoitusten alkaessa. Vanhusten laulattamiset jäivät lähes kokonaan väliin lukuun ottamatta muutamaa palvelutalovierailua, jossa laulettiin ulkona kesäisessä säässä. Sisätilaisuudet ja laulu, tuo suureksi taudinlevittäjäksi epäilty kauheus, piti jättää väliin esimerkiksi eräässä palvelukodissa, jossa kävin jouluna soittamassa pianolla ja viululla joululauluja.
 |
| Kevätlaulajaiset Jyväskylän NNKY:llä 2021. |
Väikkärinteon aikana olen oppinut, että tutkimuksen teko on aikataulullisesti todella epäsäännöllistä ja vaihtelevaa. On kausia, jolloin tekstiä tulee helposti ja toisina hetkinä kirjoittaminen on yhtä pakkopullaa. Sitten on hetkiä, kun teksti on arvioitavana tai ohjaajien kommentoitavana, eikä sillä hetkellä sitä pätkää tekstistä kannata edistää. On keksittävä muuta puuhaa. Sitten on niitä päiviä, jotka menevät sähköpostien lähettelyyn, säätöön, it-ongelmien hoitamiseen, eikä varsinaiselle tutkimukselle juuri jää aikaa. Epäsäännöllisyys on kuitenkin sopinut minulle hyvin. Pitää olla oma-aloitteinen ja erittäin itseohjautuva, luova ja kekseliäs, joustava ja mukautuva. Joskus tulee tehtyä 12-tuntisia työpäiviä ja toisinaan työpäivän aikana ehtii tehdä vain 3 tuntia töitä.
Huonoja puolia tutkimuksen teossa on jatkuva stressi tulonlähteestä. Omalla alallani käytännössä suurin osa tutkimuksesta tapahtuu apurahoilla ja vain harvalle riittää työsuhteisia tutkimuspaikkoja yliopistolla. Apurahan saaminen on pitkälti kiinni tuurista ja siitä, miten hyvin osaa kirjallisesti oman tutkimusaiheensa rahoittajalle myydä. Itselläni on käynyt hyvä tuuri: kolme vuotta putkeen rahoitettuna ulkoisella apurahalla on oikea lottovoitto. Yleensä väitöskirjan loppusuoralla aletaan pohtia post doc -tutkimushanketta (siis väitöksen jälkeinen tutkimus) ja suunnitellaan siihen liittyviä rahoitushakuja. Itselläni kävi tässä myös erikoinen flaksi, sillä siirryn vuodenvaihteessa täysiaikaiseksi yliopistonopettajaksi omaan oppiaineeseeni, musiikkikasvatuksen ja musiikkitieteen pariin. Syksyllä opetyö pyörii osa-aikaisena pienellä prosentilla apurahakauden loppuun ja syksyn työpanos meneekin väitöskirjan valmiiksi saamiseen. Keväällä sitten toivottavasti alkuvuodesta on tarkoitus väitellä ja suunnata työresurssit opetukseen ja ohjaukseen. Käytännön työkuviot ovat vielä osin auki, mutta pääpaino työssäni on perustutkinto-opiskelijoiden opinto-ohjauksessa ja opinnäytetöiden tarkastuksessa ja ohjaamisessa. Joskus ajattelin, että olisi kivaa olla opo. Nyt sekin työtehtävä tulee ikään kuin kaupan päälle.
Väitöskirjan lopulliseen valmistumiseen kuuluu seuraavia vaiheita: kun teksti on omasta mielestä osapuilleen valmis ja ohjaajat ovat myös samaa mieltä, se lähetetään yleensä vähintään kahdelle esitarkastajalle, jotka ovat alalla meritoituneita henkilöitä ja tuntevat aihetta. Esitarkastus on sinänsä hassu sana, sillä käytännössä se on työn tarkastusta, lukemista, arviointia ja hyväksymistä väiteltäväksi. Esitarkastukseen menee tavallisesti vajaa pari kuukautta, minkä jälkeen väikkärintekijä reagoi kommentteihin ja tekee mahdolliset korjaukset. Esitarkastajat myöntävät tiedekuntaneuvostolle kirjallisen lausunnon, jossa joko puolletaan tai evätään väitöskirjan julkinen tarkastus eli väitöstilaisuus. Puoltolausunnon jälkeen ja ennen väitöstilaisuutta väitöskirja julkaistaan luettavaksi julkisesti. Itse väitöstilaisuuteen tavallisesti tulee yksi vastaväittäjä, joka yleensä on toinen esitarkastajista. Väitöstilaisuus riippuen vastaväittäjän, kustoksen ja väittelijän menoista ja aikatauluista osuu jollekin sopivalle viikonlopulle, yleensä perjantaille tai lauantaille. Käytännössä väitöstilaisuus toteutuu useampi kuukausi esitarkastuslausunnon toimittamisesta. Jossakin välissä kaikki luvat ja ehdotukset pyörähtävät tiedekuntaneuvoston kokouksen hyväksyttävänä, joten siihenkin uppoaa aikaa. Näin ollen, vaikka väitöskirja lähtisikin nyt alkusyksystä esitarkastukseen, on todennäköistä, että itse väitös on vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Väitöstilaisuuden jälkeen järjestettävä karonkka, iltajuhla, on vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä akateeminen pöytäjuhla. Väittelijä kutsuu karonkkaan tavallisesti vähintään vastaväittäjän, kustoksen (eli ikään kuin väitöstilaisuuden puheenjohtajan) ja ohjaajansa. Väitöskaronkka on samalla hieno tilaisuus kiittää työkavereita, läheisiä ja ystäviä siitä tuesta ja avusta, jota on saanut väitöskirjaprosessin aikana. Itse aion pitää karonkan melko pienimuotoisena - ihan rajoitustenkin vuoksi - ja juhlistaa saavutusta niiden kanssa, jotka merkittävästi ovat kannustaneet, auttaneet ja edistäneet väikkärini valmistumista. Sitä ennen pitää kuitenkin vielä ehtiä tehdä monta juttua.
Adios,
Annika
