Esillä

En ole aikoihin kirjoittanut mitään elämää suurempaa. On toki oivalluksia tapahtunut, mutta ei ole ollut tahtoa eikä jaksamista kirjoittaa niitä ylös. Ehkä kaltaiselleni luovalle ihmiselle on taipumus elää keskimääräistä enemmän sykleittäin. Kun kokee ja tuntee asiat hyvinkin voimakkaasti, niin positiiviset kuin negatiiviset, ja vielä reagoi tunteisiinsa melkoisen järisyttävästi, on välillä vähän vaikea pysyä perässä omassa elämässään. Mutta tässä sitä porskutellaan. Kohti joulua.

--
Kävin taannoin keskustelun erään luonteeltaan hyvin vastakohtaisen ystäväni kanssa. Kysyin, miksi toisilla ihmisillä on suurempi tarve ilmaista itseään ja olla esillä. Hän totesi, että ehkä kaikilla ihmisillä on samansuuruinen tarve ilmaista itseään, mutta toisilla on vain paremmat keinot ja päämäärätietoisempi ote niiden tarpeiden esille tuomiseksi. Kysyin asiaa, koska olen huomannut, miten voimakas itseilmaisun tarve minulla on ja sen tarpeen tyydyttäminen tuo selvästi elämääni mielekkyyttä. Toisilla ihmisillä ehkä tuo tarve tulee tyydytetyksi jo päivittäisessä vuorovaikutuksessa opiskelu- tai työtovereiden kanssa, mutta minusta tuntuu, että jotakin puuttuu, kun en pääse esiintymään. Jo kolmivuotiaana tein omia biisejä ja äiti kiltisti nauhoitti niitä c-kasettinauhurilla talteen. Siitä lähtien kerran parissa viikossa taisi olla ainakin yksi jonkinnäköinen "musiikki"- tai "teatteriesitys", johon vanhemmat "pääsivät" yleisöksi. Ei se arki ihan hirveästi siitä ole muuttunut... 

Olen miettinyt, onko halussa olla esillä jotakin pahaa. Mielestäni siinä on paljon hyvää. Jos ei olisi ihmisiä, jotka kokevat mielihyvää esiintymisestä, meillä ei ehkä olisi taitavia näyttelijöitä tai muusikoita. Suuri osa myös ylipäätään tv-tuotannossa kameran kuvattavana pöllöilevät lienevät hakeutuneen alalle, koska jollakin tavalla kokevat mukavaksi esiintymisen. Mitenkä sitten opettajat tai vaikkapa pastorit? Väitän, että jos haluaa antaa hyvän luennon jostakin aiheesta, pitää olla sisällön lisäksi vakuuttava esitys. Siihen jostakin syystä vaikuttaa se, miten miellyttäväksi ihminen itse kokee edessä puhumisen.

Jos tervettä itseilmaisun tarvetta tukahdutetaan riittävästi, se alkaa löytää keinoja tulla esiin muilla, usein ei-rakentavilla tavoilla. Väitän, että tietyntyylinen huomionhakuisuus niin käytöksellä kuin pukeutumisellakin, yliampuva flirttailu ja humalahakuinen perseily (*tsekkaa urbaani sanakirja: perseillä) ainakin omalla kohdallani ovat johtuneet osittain voimakkaasta luontaisesta esiintymistarpeesta (jota on tukahdutettu) ja siitä, että tarpeelle ei ole ollut riittävästi terveitä kanavia.

Mikä sitten on tervettä? Ainakin näin taiteilijan näkökulmasta kuvataide, valokuvaus, teatteritaide, esittävä musiikki, tanssi ja kirjoittaminen, toki myös nykyilmaisijalle helppo kanava on videot ja YouTube. Itsensä ilmaiseminen voi kuitenkin helposti alkaa määrittyä tykkäämisistä ja seuraajista. Itse koen tulevani arjessa nähdyksi ja kuulluksi, kun saan sisustaa haluamallani tavalla, pukeutua omaan tyyliini ja myös laittautua. Pidän asioiden jakamisesta sanallisesti ja kuvallisesti niin valokuvaamalla kuin piirtämällä, mutta myös kirjoittamalla ja runsaalla keskustelulla. Erityisen rakentavaa on omien biisien tekeminen ja niiden jakaminen kuulijalle, oli se sitten livenä omassa olkkarissa, videoblogin muodossa tai keikkailemalla. Juuri varsinainen keikkailu ja kaikki ilmaisutaidolliset (teatteri, näytteleminen, teemajuhlat) ovat jääneet viime syksynä vähälle. Ehkä siksi olenkin kokenut niin suurta kaipuuta päästä jälleen lavalle. Tuodessani musiikkia muiden näkyville ja kuuluville livenä koen olevani ytimessä.

Aina on tietenkin ilmaisukanavia, jotka aiheuttavat kysymyksiä eettisesti ja moraalisesti. Missä menee hyvän maun raja? Mikä on tervettä itseilmaisua? Mikä kuuluisi jättää neljän seinän sisälle ja minkä saa tuoda ulos? Aikoinaan vedin naiskvartettia nimeltä Kapakkakvartetti. Humoristissävytteiseen sitsilaulukomboon kuului silinterit, korsetit ja sukkanauhat. Yhtye herätti yleisössä kenties enemmän hilpeyttä kuin esiintyjien asuvalintojen johdosta seksuaalisia haluja. Kukaan meistä laulajista ei kokenut olevansa "liikaa" esillä, koska kyseessä oli teatraalinen show. Näin jälkikäteen en ole ihan varma, oliko asuvalinta sittenkään se kaikkein fiksuin...

Monen muun musiikkiprojektin ohessa teen myös seurakunnan musiikkihommia. Kyllä, menneisyyden teot eivät estä tekemästä nyt sitä, mihin koen voimakasta kutsua. Olen kuullut ristiriitaisia mielipiteitä siitä, miten ylistyksenjohtaja (suom. arkitermein esilaulaja/muusikko) ei saisi esiintyä. Mitä ihmettä. Pitkään arkailin ottaa vastuuta hengellisenä muusikkona, koska pelkäsin, että luontainen karismani tai innokkuuteni tulee väärällä tavalla esiin.

Ajan ja kasvun myötä olen ymmärtänyt, että ehkä suomenkielen sana esiintyä on hieman suppea käsite, kuten suomen kielessä usein… Tämä sana monesti käsitetään suomennokseksi sanasta to show - tai show off, ikään kuin näytellä, esiintyä, ”olla valokeilassa”. Ehkä seurakunnassa kaivataan rohkeaa, kannustavaa ja sydämestään ylistävää esilaulajaa. Tärkeintä lienee sydämen asenne: teenkö tätä saadakseni ihmisiltä huomiota, ollakseni esillä (to show), vai teenkö tätä siksi, että saisimme yhdessä ylistää Jumalaa. Kun sydämen asenne on kunnossa, voi mielestäni antaa palaa! Jos muusikolla on lahjat ja vielä halu nousta satapäisen ihmislauman eteen, niin miksi ei tekisi omaa musiikillista ja myös esittävää (engl. to perform; express = ilmaista) osuuttaan täysillä?

Aiemmin mainitsemani ystäväni totesi myös, että eikö ole parempi, että mennessään lavalle ihminen / ryhmä on valmistellut ja harjoitellut sitä, mitä aikoo muiden edessä vetää - oli kyseessä sitten musiikillinen tuotos, tanssi, performanssi, teatterinäytös tai puhe. Vastaanottajalle tulee arvostettu ja kunnioitettu olo, kun esittävä taho on harjoitellut, valmistellut ja uhrannut aikaansa siihen, minkä kautta aikoo yleisölle jotakin viestiä. Toki spontaanina ihmisenä kannustan myös improvisointia, mutta siihenkin on tietyt rajat ja raamit, minkä sisällä voi improvisoida.

Eikö vaan, että tullaan rohkeasti esiin lahjoinemme ja laitetaan ne käyttöön! Ja muistetaan kannustaa toisiamme siinä, mihin kukin ryhtyy.

Missä sinä olet hyvä? Miten sinä haluat ilmaista itseäsi? Onko se kuvataiteen tai teatteritaiteen keinoin? Musiikilla? Kirjoittamalla? Puhumalla? Keskustelemalla? Tanssimalla? Liikkumalla?

Anna mennä. Ja tee se täysiä!